Kuva: Wikimedia Commons |
Virren sointuvan sävelen voi palauttaa mieliin vaikkapa tämän piispallisen taltion avulla, joka Kuopion Snellmanin koulun salissa esitettynä sopiikin parahultaisesti virren koulumaailmaakin sivuaviin taustoihin.
1 § Mitä teki viranhoidosta pidätetty joutilas rehtori 1600-luvulla?
Virsikirja kertoo virren 329 tekijäksi Saksan reformoituun kirkkoon kuuluneen Joachim Neanderin (1650–1680). Bremenissä syntyneen Neanderin isä oli latinanopettaja ja isoisä muusikko, joten teologiaa opiskelleen Joachimin ansioituminen virsirunoilijana ja -säveltäjänä selittyy osin perhetaustoista käsin.
kuva: Wikimedia Commons |
Vuosina
1674–79 Neander toimi Düsseldorfissa latinakoulun rehtorina. Hän järjesti
viranhoitonsa ohessa hartauskokouksia, jotka kuitenkin tuomittiin laittomina,
koska ne eivät olleet seurakunnan papiston valvonnassa. Kontrolloimatonta
Raamatun tutkimista pidettiin vaarallisena, koska se saattoi johtaa kirkon opin
vastaisiin tulkintoihin ja eriseuraisuuteen – kuten useiden pietististen
ryhmien osalta kävikin.
Rangaistuksena
pietistisestä toiminnastaan Neander pidätettiin viranhoidosta määräajaksi.
Joutilaana miehenä Neander vietti paljon aikaa Düssldorfin lähellä sijainneessa
luonnonkauniissa laaksossa, jossa hän katkeroitumisen sijaan sepitti Raamatun psalmien
pohjalta virsiä.
Myös
psalmin 103 pohjalta syntyneen virren 329 mielenmaisema sijoittuu tähän
laaksoon, jota jo aikalaiset ryhtyivät kutsumaan Neanderin laaksoksi (saks. Neanderthal).
2 § Kaikuja maahanmuuton varhaishistoriasta
Tänä päivänä Neanderthal on tunnettu aivan muista syistä kuin virsirunoudesta. Vuonna 1856 laaksosta löytyi vanhoja luita, joita ensin luultiin muinaisen luolakarhun luiksi. Tarkempien tutkimusten myötä selvisi, että kyseessä oli aiemmin tuntemattoman muinaisihmisen jäämistö. Tätä muinaisihmislajia on sittemmin kutsuttu neandertalinihmiseksi (Homo neanderthalensis).
Kuva: Olli Viitaniemi |
Löytö
liittyi osaksi 1800-luvulla käytyä kiivasta keskustelua evoluutioteorian ja
Raamatun alkukertomusten välisestä suhteesta. Vanhastaan oli opittu näkemään
Raamatun kuvaus Aatamista ja Eevasta ihmiskunnan syntykertomuksena, mutta miten
siihen sopi löydetty neandertalinihminen?
Nykyään
luonnontiede opettaa, että neandertalinihminen ei ollut nykyihmisen (Homo sapiens) edeltäjä, vaan oma
ihmislajinsa, joka eli Euroopassa ennen nykyihmisen saapumista kuollen
sukupuuttoon vajaat 30 000 vuotta sitten.
Keskustelua
on herättänyt se, syrjäyttikö Euroopan ensimmäinen maahanmuuttajien aalto (Homo sapiens) alkuperäisväestön (Homo neanderthalensis). Tällä hetkellä
vallitseva kanta on, että lajit elivät pitkään rinnakkain ja paikoin
lisääntyivät keskenään, kunnes alkuperäisväestö kuoli sukupuuttoon osin
tuntemattomasta syystä.
Vaikka
ihmisistä puhuttaessa sanalla rotu on karmaiseva rasismin historian kaiku,
tässä yhteydessä voitaneen todeta, että eurooppalaisten geeniperimässä on
hieman neandertalinihmistä toisin kuin puhdasrotuisemmissa afrikkalaisissa.
Samaa
ihmisyyttä tässä silti jaetaan. Ja passaahan se vaikka luolamiehenkin liittyä
laillansa Neanderin virteen: ”Kiitos nyt Herran! Hän elämän meille on luonut…”
3 § Vanha ihminen uuden ihmisen laaksossa
Ei mahtanut Neander arvata lempilaaksossaan käyskennellessään ja veisaillessaan, että paikalla oli tallusteltu – ja kuka ties veisattukin – jo ihmiskunnan aamuhämärissä.
Tälle
mielikuvalle antaa säväyksensä vielä se seikka, että Neanderin suvun nimi oli
alkujaan saksalaisittain Neuman, joka merkitsee ’uutta miestä’ tai ’uutta
ihmistä’. Neander on tämän nimen 1600-luvun muodin mukaan kreikkalaistettu
muoto.
Jonkinlaista
historiankulun eleetöntä huumoria sisältyy siihen, että muinaisihmisten
laaksossa sepitti virsiä ”uusi ihminen”, jonka nimen muinaisihmisten laji
sittemmin peri.
Neander
oli kyllä sikäli osuva nimi pietistille, että pietistit pyrkivät paitsi kirkon
uudistukseen myös henkilökohtaisen hengellisyyden uudistumiseen ja suorastaan
hengelliseen uuteen syntymään. Raamatun esikuvan mukaisesti vanhan ihmisen
syntinen ja itsekäs luonto tuli kuolettaa, jotta tilalle saattoi syntyä uskossa
läsnä olevan Kristuksen kaltainen uusi ihminen:
”Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista. Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.”- Kol. 3:8-10
Mitä
Raamatun alkukertomuksiin Aatamista ja Eevasta tulee, kristillisen ihmiskuvan
ja kilvoituselämän kannalta olennaista ei ole pohtia kertomusten vastaavuutta
tai eroa evoluutiokertomukseen nähden. ”Vanha Aatami” ei ensisijassa löydy
Raamatusta tai antropologien kaivauksista vaan jokaisen ihmisen sisältä.
Kilvoituselämämme
on jatkuvaa painia Kristuksen armon avulla ”vanhan aatamin” itsekästä luontoa
vastaan. Tätä ei tarvitse ymmärtää vain ryppyotsaisiksi katumusharjoituksiksi,
jotka tosin nekin saattavat olla meille tarpeen. Virkaheiton Joachim Neanderin
esimerkin mukaisesti aatamillisen ja katkeroittavan itseensä käpertymisen voi
välttää myös niin, että itsekeskeisyyden sijaan avautuu luonnon kauneudelle ja
Luojan suuruudelle kiitosvirsiä tapailleen.
Viime
keväänä minulla tarjoutui tähän tilaisuus paikan päällä Neanderthalissa, jossa
nykyisin sijaitsee suojeltu luonnonkaunis retkeilyalue ja tiedekeskus. Toista
tuntia laaksossa käveltyä mieli tosiaan virkistyi – mutta samalla alkoi tehdä
mieli lasillista mainiota düsseldorfilaista tummaa pintahiivaolutta, altbieriä.
Olisiko
käynyt niin, että minäkin löysin uuden ihmisen laaksosta vanhan ihmiseni?
Kuva: Olli Viitaniemi |
LINKIT:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti