VVK 139 "Piltin synnytt' Betlehem" - Teinien, virsien ja kirjojen vaelluksista

Kuva: Dresden Staatsbibliothek

Tiernapoikasesongin käydessä kuumimmillaan adventtikalenterin 7. luukusta paljastui ennenaikainen joululahja kaikille virsien, historian, suomenkielen ja kirjojen ystäville. Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta uutisoi erittäinen harvinaisesta kirjalöydöstä.

Virsitutkija Suvi-Päivi Koski on löytänyt Dresden Staatsbibliothekin kokoelmista kaksi aiemmin tuntematonta varhaista painosta suomenkielisistä kirjoista vuodelta 1607.   

Virsikirjan ja Lutherin Vähäkatekismuksen löytyminen ei ehkä sinänsä tunnu shokeeraavalta uutiselta, mutta kun kyseessä on varhaisin säilynyt laitos Hemminki Maskulaisen (n. 1550-1619) virsikirjasta (ensipainos n. 1605) sekä varhaisin tunnettu suomennos Vähäkatekismuksesta, löytö on varsin merkittävä.

Kirjalöydöstä avautuu näköala ihmisten ja tekstien liikkuvuuteen Itämerellä. Sekä tiernapoikaesityksen taustoihinkin.

"Piltin synnytti Betlehem, ja Betlehem.."

Tiernapoikatraditio on yksi adventinajan kiehtovimmista ja historiallisesti monikerroksisimmista. Esitys on oikeastaan virhettään vailla oleva kollaasi eri aikojen laulu- ja esitysperinteitä suomalaisista arkkivirsistä ("Synti suuri surkia..") keskiaikaisiin latinalaisiin teinilauluihin ja mysteerinäytelmätraditioihin.

Laulukimaran oma suosikkini on rahvaanomainen toisinto keskiaikaisesta teinilaulusta Puer natus in Betlehem, joka on alun perin julkaistu Piae cantiones -laulukokoelmassa vuonna 1582. Monen muun kokoelman laulun tavoin se päätyi myös ensimmäisiin suomalaisiin virsikirjoihin.

Näiden alkujaan latinankielisten laulujen tekijöistä ei useinkaan ole tarkkaa tietoa; osa niistä on suomalaisia mutta osa yleiseurooppalaisia.

Vastalöydetyyn Maskulaisen virsikirjan laitokseen "Piltin synnytt' Betlehem" on painettu kaksikielisenä: rinnakkain latinaksi ja suomeksi. Vielä vuoden 1701 virsikirjasta virsi löytyy numerolla 139, tosin enää vain suomeksi.

Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museo

Vaikka virttä ei enää virsikirjassa olekaan, on se säilynyt tunnistettavana tiernapoikaesityksissä. Edustavan tyylinäytteen tarjoaa Oulussa viime vuonna palkittu torniolaisten tiernapoikien esitys.

Tiernapoikaesityksiin nämä vanhat Piae cantiones -laulut sopivatkin oivallisesti, sillä kyseessä on alkujaan laulukokoelma, joka on koostettu teinivaelluksissa käytetyistä lauluista.

Teineiksi kutsuttiin alunperin opiskelijoita (tai apupappeja), jotka erityisesti juhlapyhien aikaan kiertelivät kylissä lauluesityksillä rahaa opintoihinsa keräten. Opiskelijoille lienee olleen tarpeen myös kynttilän pätkät - eritoten talvikauden lukupuhteissa.

Virsikirjassamme on yhä kymmenkunta virttä, joiden sävel tai sanoitus palautuu Piae cantiones -kokoelmaan. Itse kaipaisin virsikirjan lisälehdille takaisin myös tätä vanhaa jouluvirttä, jonka keskiaikainen sävel sopii erityisesti jouluyön messun tunnelmiin.

Rostock suomalaisten laulukirjojen painopaikkana

Ennen tiernapoikia teinit vaelsivat Eurooppaan - ja paluupostissa tuli suomalaisia laulukirjoja. 

Hieman yllättäen sekä Piae cantiones -kokoelman että nyt julkisuuteen putkahtaneiden kirjalöytöjen vaiheet vievät Saksan vanhaan hansakaupunkiin, Rostockiin.

Molemmat julkisuuteen putkahtaneet kirjat on painettu vuonna 1607 Rostockissa Stephan Möllemannin kirjapainossa, joka toimi vuosina 1561-1610. Möllemannin nimen on tosin kirjojen toimittaja Simon Johannis Carelius (k. 1610) hauskasti suomentanut muotoon "Staffan Mylläri" tai "Prentätty Rostokissa Staffan Mylly mieheldä".

Suomessa ei ollut kirjapainoa ennen Turun Akatemian kirjapainon perustamista 1642. Niinpä kirjat oli painettava muualla, etupäässä ruotsalaisissa ja saksalaisissa kirjapainoissa.

Tässä kohtaa "Mylly mies" astuu kuvaan.

Rostock vuonna 1598. Kuva: Wikimedia Commons

 
Piae cantiones -kokoelma painettiin Rostockin naapurissa Greifswaldissa vuonna 1582, mutta kokoelman julkaisija Theodoricus Petri Ruuth (n. 1560-1617) opiskeli Rostockin yliopistossa aivan kuten Careliuskin muutamaa vuotta myöhemmin.

Vuonna 1625 viipurilaisen Theodoricus Petrin sukulaiset julkaisivat kirjasta laajennetun laitoksen, johon liitettiin useita Rostockin Mariankirkon kanttorin Daniel Friderickin (1584-1638) laatimia moniäänisiä sovituksia.

Eräs kiinnostava piirre uudessa kirjalöydössä onkin juuri Rostockin korostuminen aiempaa selvemmin Suomeen tarkoitetun käyttökirkallisuuden painatuspaikkakuntana.

Kuka oli Simon Johannis Carelius?

Kirjalöytöjen toimittajaa Simon Johannis Careliusta ei ole aiemmin tunnettu vanhan kirjasuomen kehittäjänä. Siksi hänen laatimansa yli kaksikymmensivuinen katekismuksen esipuhe on erityisen merkittävä lisä vanhan kirjasuomen lähteisiin.

Niukkoja lisätietoja Careliuksesta saa Jussi Nuortevan väitöskirjasta "Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun Akatemien perustamista 1640" (Helsinki: SKHS, 1997).  

Simon Johannis Carelius oli Sysmän kirkkoherra Johannes Matthiaen poika, joka kirjoittautui vuonna 1605 Rostockin yliopistoon. Tämä ei sinänsä ollut kummallista, sillä ennen Turun Akatemian perustamista suomalaisten teinien yliopisto-opinnot suuntautuivat ympäri Itämerta.

Nuortevan mukaan Carelius kuului Kaarle-herttuan kannattajiin ja oli ilmeisesti myös teologisesti lähellä häntä. Ruotisin valtakunta oli 1600-luvun alussa juuri selvinnyt sisällissodasta, jossa vastakkain olivat Puola-Liettuan ja Ruotsin valtakuntien laillinen kuningas Sigismund, joka tunnisti katolista uskoa, sekä Ruotsin valtakunnanhoitaja ja luterilaisuuden kannattaja Kaarle-herttua.

Luterilaisten pelkona oli, että katolinen Sigismund käynnistäisi vastauskonpuhdistuksen. Vuonna 1599 päättyneessä sisällissodassa Ruotsi-Suomi jäi luterilaisen Kaarle-suvun hallintaan, mutta uskonsodat jatkuivat silti pitkälle 1600-lukua. Eikä reformaation iskostaminen valtakuntaan ollut itsestään selvyys ilman sotiakaan - erityisesti Sigismundia tukeneessa ja harvaanasutussa, puolipakanallisessa Suomessa.
 
Uusi tieto Careliuksesta Lutherin Vähäkatekusmuksen toimittajana tukee aiempaa kuvaa hänestä Kaarle-herttuan kannattajana.

Kiinnostava tieto on myös se, että opinojensa jälkeen vuonna 1607 Carelius valittiin vastaperustettuun teologian lehtorin virkaan Viipurin kouluun, jossa hänen tehtävänään oli erityisesti luterilaisen papiston kouluttaminen.

Carelius aloitti siis lehtorin virassaan samana vuonna jona hänen toimittamansa kirjat painettiin. Olisiko kirjat painatettu juuri Viipurin koulun tarpeita ajatellen? 

Jäljet johtavat Kuopion torille

Viipurin triviaalikoulun vaiheet ovat mielenkiintoiset. Koulu toimi Viipurissa vuosina 1543-1710, kunnes isonvihan aika pakotti sen melkoiselle muukalaisvaellukselle.

Koulu siirtyi opettajineen Savonlinnaan (1723-32), sieltä Lappeenrantaan (1733-41) josta pikkuvihan jälkeen Mikkeliin (1747-48) ja Rantasalmelle (1748-77). Kiertolaisuus päättyi, kun koulu löysi sijan Kuopiosta, jossa se toimi triviaalikouluna aina vuoteen 1844, jolloin se korotettiin Kuopion Lyseoksi.

Kuopiolaisittain voi siis rempseästi todeta, että löydetyn kirja-aarteen toimittaja oli kaupunkimme vanhimman koulun ensimmäinen uskonnon lehtori.

Mikäli lehtori Carelius toimittti virsikirjan ja katekismuksen koulun tarpeisiin, ainakaan enää Viipurin triviaalikoulun eli nyttemmin Kuopion Lyseon kirjaston kokoelmiin näitä aarteita ei lukeudu.

Muuten kyllä Kuopion Lyseon kirjakokoelma on yksi maamme arvokkaimmista. Kokoelmaan sisältyy mm. ensipainos toisesta viipurilais-rostockilaisesta laulukirjakustanteesta, Piae cantiones -kokoelmasta. 

Teinien, virsien, kirjojen ja koulujen vaellus näyttäisi siis tällä kertaa seisahtuneen Kuopion torin liepeille.

Mutta adventin alla Puer natus in Betlehem jatkaa kulkuaan tiernapoikien matkassa.

Puer natus in Betlehem ensipainos, Piae cantiones 1582. Kuva: Doria-tietokanta.